fbpx
 

Teemat

Poliitiset teemat ja johtavat ajatukset

Rakennetaan Pohjanmaasta yhdessä trendikäs, viihtyisä ja ihmisläheinen - Suomen vetovoimaisin alue jota ihmiset rakastavat

Lupaan toimia pohjalaismaakuntien vahvana ja sitkeänä edunvalvojana kaikilla tasoilla. Olen valmis uuden sukupolven kansanedustajana antamaan vuosien varrella keräämäni tietotaidon, neuvottelutaidot, laajat verkostoni ja käytännön osaamiseni siihen hetkeen, jossa alamme yhdessä rakentaa nykyisille ja tuleville sukupolville parhaat edellytykset asua, työskennellä, kouluttautua ja harrastaa. Politiikassa vahva edunvalvonta ja tuloksellisuus vaatii verkostoja, neuvottelutaitoja sekä visioita, joita minulla riittää.

Ihmisten ostovoimaa tulee lisätä siten, että jokaiselle palkansaajalle ja eläkeläisille jäisi nykyistä merkittävästi enemmän palkasta ja eläkkeestä omaan käyttöön. Tämän toteutamme keventämällä palkkaverotustamme merkittävästi. Tällä ratkaisulla kasvatamme myös laajasti suomalaisten nettovarallisuutta. Tämä on parasta tukea kaikille perheillemme.

Tehdään ihmisten arkea helpottavaa energiapolitiikkaa, jolla autamme ihmisten tilannetta mm kasvaneiden sähkölaskujen osalta. Energiakriisin selättäminen uusilla innovaatioilla sekä Suomen huoltovarmuuteen panostamalla. Valjastetaan kaikki energiamuodot käyttöön ja edistetään miniydinvoimaloiden käyttöönottoa.

Tarvitsemme toimivat logistiset yhteydet pohjalaisalueille maalla, merellä ja ilmassa. Erityisesti raideliikennettä tulee kehittää ja tieverkkomme tulee kunnostaa paremmaksi seuraavalla hallituskaudella. Laivayhteyttämme tulee tukea vahvasti ja seuraavan 10 vuoden aikana rakentaa kiinteä siltayhteys pohjalaisalueilta Ruotsiin. Tämä kohottaisi koko seutumme arvoa merkittävästi.

Kansalaisten turvallisuuden takaaminen ja vahvistaminen laajasti eri toimenpitein. Jokaisen tulee voida luottaa siihen, että Suomessa on turvallista elää, asua, liikkua ja työskennellä. Lisätään poliisin resursseja. NATO-tukikohta ja varuskunta Pohjanmaalle.

Suomeen tarvitaan nykyistä kestävämpi ja yrittäjämyönteisempi, innovointiin ja investointeihin kannustava verotus-, työmarkkina- ja talouspolitiikka. Turvataan yritystemme toimintaedellytykset karsimalla byrokratiaa ja luomalla mahdollisuuksia yrityksille. Yritystukia on kohdennettava erityisesti kriisissä oleville toimialoille sekä tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotyöhön. Pohjalaisalueilla seuraavan hallituksen tulee turvata erityisesti kriisissä olevan maatalousala ja parantaa sekä tukea maatalousyrittäjien asemaa.

Hyvinvoinnin lisäämiseksi meidän tulee taata työn oheen monipuoliset ja innostavat harrastus- liikkumis- ja viihtymismahdollisuudet kaikenikäisille myös haja-asutusalueilla. Rakennetaan pohjalaisalueille kattavat kulttuuri- liikunta- ja hyvinvointipalvelut ja tuetaan arvokasta seurojemme vapaaehtoistyötä, joka tällä hetkellä kannattelee merkittäviltä osin lastemme harrastustoimintaa. Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kehittämisellä ennaltaehkäisemme myös hoidontarpeita, palvelut maksavat itsensä takaisin ja ovat parasta terveydenhoitoa kohottaen alueen ihmisten elämänlaatua. Arjen keskelle jokainen meistä tarvitsee elämyksiä ja hetkiä, jolloin voimme yhdessä läheistemme kanssa unohtaa arjen murheet. Meidän tulee entisestään kehittää palveluita huomioiden alueellemme vuosien aikana kehittynyt kulttuurin ja liikunnan kansainvälisestikin arvostettu erikoisosaaminen.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee olla läheltä ja helposti saatavilla kaikenikäisille riittävän nopealla aikataululla. Liian pitkät jonot tulee pystyä purkamaan esimerkiksi erikoissairaanhoidossa. Tässä työssä meidän tulee valjastaa sotealan yrityksen jonoja purkamaan palauttamalla Kela-korvaus ja lisäämällä palvelusetelin käyttöä kaikille kansalaisille.

Nostetaan koulutuksen tasoa – kestävällä tavalla. Erityistä panostusta laadukkaaseen lukio-opetukseen ja korkeakoulutukseen. Luodaan työssäkäyville jatkuvan oppimisen malli, jossa myös työelämässä olevat voivat helposti ja matalalla kynnyksellä lisäkouluttautua. Poistetaan opintotuen tulorajat.

Rakennetaan Vaasasta ja Pohjanmaasta brändi

Vaasan seudun vetovoimaa ja tunnettuvuutta tulee lisätä merkittävästi etenkin suomenkielisen Suomen keskuudessa. Meidän tulee viestiä tarinoilla ja aluetta trendikkäiksi kohottavilla elementeillä. Tämä vaatii vahvaa myynti- ja markkinointiosaamista ja myyntityötä. Tarvitsemme keskeisille poliittisille paikoille sellaisia henkilöitä, jotka tuntevat kaupunkimarkkinoinnin ja brändäyksen. Keskeiset poliitikot toimivat alueemme kasvoina ja viestinviejinä, siksi on tärkeää että alueellamme on oikeat henkilöt ykköspaikoilla. Ihmiset pitää saada rakastamaan Pohjanmaata.

Vaasan asukasluku kuntaliitoksilla yli 100 000 nopeasti

Maalahti - Vöyri - Mustasaari - akselin laajemmat neuvottelut tulee käynnistää lähitulevaisuudessa. On opittava ongelmista, joihin kuntaliitosneuvottelut Mustasaaren kanssa viimeksi kaatuivat. Liitos pitää tehdä kovalla neuvottelulla tarjoamalla toiselle puolelle aidosti hyödykkeitä, esimerkiksi kunnolla tehdyn kuntien välisen investointiohjelman ja merkittävien palvelutasojen noston muodossa.

Vahvistetaan kaupungin pienten ja keskisuurten yritysten asemaa ja kasvattaa yritysten määrää

Vaasassa on kourallinen todella isoja, menestyviä kansainvälisiä yrityksiä, jotka kantavat merkittävän vastuun tällä hetkellä verotuloista. Pienten ja keskisuurten yritysten määrää ja niiden asemaa pitää pystyä nostamaan kaupungin kokonais- palvelurakenteessa. Kaupungin kilpaileminen paikallisten yritysten kanssa pitää myös pystyä minimoimaan oikeilla ratkaisuilla. Kunnissa tulisi ottaa selkeä linjapäätös ja uskallettava rohkeasti ulkoistaa eri tarpeita toimivien yritysten hoidettavaksi sen sijaan, että palveluja ostetaan kaupungin sisällä eri toimialoilta tai perustettavilta kaupungin omilta yhtiöiltä. Rahavirtojen kääntäminen kaupungin sisäisten toimielinten välisen kaupankäynnin sijaan yrityksiin luo positiivisen kierteen ja paikalliset yritykset pystyvät kasvattamaan omaa tulovirtaansa saaden rohkeutta investoida ja kehittää uutta toimintaa kaupunkiin. Tämä näkemys nousee aivan liian harvoin esille päätöksenteossa, sillä kerrannaisvaikutuksia ei kyetä näkemään riittävän laajasti. Nämä vaikutukset ovat yrittäjälle selviä, mutta ne eivät avaudu monelle päättäjälle. Siksi on tärkeää, että kunnissa eri päätöksentekoelimissä on mukana henkilöitä, joilla on käsitys pk- yritysten toiminnasta.

Vaasan on keskityttävä ydintehtäviinsä ja tunnustettava entistä paremmin pienten ja keskisuurten yritysten merkitys
Vaasan on luotava edellytykset kehittyvälle ja käytännönläheiselle yritystoiminnalle. Vain siten kilpailukyky paranee kestävästi kunnan omista lähtökohdista.
Osaaminen kärkeen - koulutuksen & elinkeinoelämän välistä yhteistyötä syvennettävä kaikilla koulutusasteilla, koulutuksen kielirajoista luovuttava
Korkeakoulutus ja ammatillinen koulutus nivottava tiiviisti Vaasassa osaksi alueen toimijoita ja koulutuksen sekä yritysten välistä yhteistyötä syvennettävä kaikilla koulutusasteilla. Kieliryhmien yhdistämiseen tulee pyrkiä kaikilla koulutusasteilla ja esimerkiksi ammatillisen koulutuksen ruotsinkielinen ja suomenkielinen opetus yhdeksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena kohdentaa resurssit laadukkaaseen monikieliseen opetuksen sisältöön ja luoden synergiaa kieliryhmien välille samalla vahvistaen alueemme yhtenäistä opiskelukulttuuria. Yhteistyössä innovatiivisessa Pohjanmaa5- korkeakoulukonsortiossa Vaasan Yliopisto, Seinäjoen Ammattikorkeakoulu, Vaasan Ammattikorkeakoulu, Novia sekä Kokkolan Centria ammattikorkeakoulu.

Maakunnallisen yhteistyön rakentamista

Maakunnallisen yhteistyön rakentamista myös yli maakuntarajojen

Päätöksenteossa ei tuijoteta pelkästään kaupungin rajoja vaan luodaan nykyistä suuremmat ja vahvemmat maakuntaksekukset pohjalaisalueille. Rakennetaan yhteistyötä Seinäjoen, Vaasan ja Kokkolan välille koulutuksen, kulttuurin, infrahankkeiden ja liikenteen sekä elinkeinoelämän osalta.

Seinäjoen, Kokkolan ja Vaasan yhteistyö puheista konkreettiseksi

Yhteisiä budjetteja ja yhteisiä toimielimiä, joissa valtuutettuja molemmista kaupungeista. Yhteisellä budjetoinnilla myös konkretiaa syntyy enemmän. Esimerkiksi 500 000e vuosibudjetti Vaasa-Seinäjoki - Kokkola yhteistyölle.

Tarvitaan kaupunkien välisiä sillanrakentajia ylimpään johtoon
Sellaisia jotka voivat rakentaa aitoa yhteistyötä pohjalaismaakuntien merkittävien keskuskaupunkien, Kokkolan ja Seinäjoenkin suuntaan.
Duoraidehankkeen edistäminen

Duoraidehankkeen edistäminen, joka toisi maakunnan kuntia entistä lähemmäksi Vaasaa. Myös Seinäjoen, Vaasan ja Kokkolan välinen logistiikka paranee duoraidehankkeen myötä merkittävästi.

Satamatien rakentaminen
Satamatien rakentaminen siten, että kolmostieltä saadaan suora yhteys Vaasan Vaskiluotoon. Näin raskas rekkaliikenne saadaan ohjattua pois keskusta-alueelta ja kokonaisliikenne turvallisemmaksi. Satamatie tukee myös kevyttä liikennettä.
Tekojää Vaasaan
Tekojää toteutettava Vaasaan 2022 loppuun mennessä. Vuodesta 1995 puheissa ollut tekojäähanke tulee saattaa konkretiaksi. Talvet ovat Vaasassa lauhoja ja tämä hanke vahvistaa etenkin lapsiperheiden ja nuorten matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia talviajalle.
Kulttuurisektorille enemmän maakunnallisuutta
jossa muut ympäryskunnat myös maksajiksi ja mukaan kehittämään sekä rikastamaan Vaasan kulttuuritoimintaamme. Käytämme kulttuuriin tällä hetkellä paljon euroja, saatetaan siis kulttuurimme laajemman yleisön nähtäväksi ja kehitettäväksi. Panostetaan myös kulttuurialan tuotantoon ja osaamiseen sekä vientiin. Kulttuurialan koulutuspaikkoja Vaasassa ei tällä hetkellä ole käytännössä lainkaan. Tarvitsemme kulttuurialan koulutuspaikkoja sekä korkeakoulutuksen Vaasan seudulle.

Yritykset ja työllisyys

Näkemys

Ilman yrityksiä ei ole työpaikkoja, toimivia kaupunkeja, hyvinvointia tai riittävää sosiaaliturvaa. Kestävä ja yritysmyönteinen talous- ja veropolitiikka luo positiivisen kierteen. Kokonaisveroastettamme tulee alentaa asteittain lähivuosina. Meidän tulee saada investointien määrä kasvuun Vanhan Vaasan läänin alueella. Investoinnit luovat talouskasvua, verotuloja ja työpaikkoja. Etenkin pienten ja keskisuurten yritysten kasvun ja investointien toteuttamisen edellytyksiä on parannettava eri toimenpitein. Myös yritystukijärjestelmä tulee uudistaa.

Työn vastaanottaminen tulee saattaa Suomessa kannattavammaksi
Työn tekeminen ja työn vastaanottaminen tulee saattaa Suomessa kannattavammaksi. Yritysten maksamasta palkasta tulee jäädä työntekijälle nykyistä enemmän nettona käteen nostamatta yrityksen kustannuksia. Työn sivukuluja ja verotusta tulee madaltaa, lisäten ostovoimaa palkansaajille. Sosiaaliturvauudistus on välttämätön ja vaatii ison remontin, tilanne on tällä hetkellä kestämättömällä pohjalla.
Parannetaan yrittäjän asemaa sekä sosiaaliturvaa
Kannustetaan nuoria yrittäjiksi ja parannetaan yrittäjän asemaa sekä sosiaaliturvaa. Luodaan ympäri Suomea innovatiivisia startup- keskuksia, joissa yhdistetään tutkimustyö, opiskelijat, yritykset ja pääomasijoittajat / instituutiot. Tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiotoiminta tarvitsee merkittävästi enemmän satsauksia. Suomella on mahdollisuus olla tutkimuksen kärkimaita tulevaisuudessa maailmassa.
Yritysten ja koulutuksen välille entistä toimivampi yhteistyö

Rakennetaan yritysten ja koulutuksen välille entistä toimivampi yhteistyö ja osallistetaan opiskelijoita mahdollisimman aikaisessa vaiheessa työelämään. Näen erityisesti oppisopimuskoulutuksessa paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Yritykset ja päättäjät puhaltamaan yhteen hiileen

Yritysten toimintaa ja hankintojen toteuttamista edesautettava virkamiesten ja päättäjien toimesta. Kuunnellaan elinkeinoelämän edustajia ja asiantuntijoita päätöksenteossa. Merkittävien julkisten projektien ja hankintojen valmisteluvaiheessa tulee käyttää asiantuntijoina yrityselämän asiantuntijoita.

Pohjanmaan maakuntien saavutettavuus ja liikkuvuus

Julkinen liikenne 2020 -luvulle
Viedään julkinen liikenne myös Pohjanmaalla 2020 -luvulle ja digiaikaan. Satsataan bussilikeenteeseen, raideyhteyksiin ja kalustoon, lobataan voimakkaasti myös uusien junayhteyksien avaamista Seinäjoki- Vaasa välille. Raideyhteydeyksien mahdollisuus myös Suupohjan ja Järviseudun alueille tulee kartoittaa. Kehitetään alueemme vahvaa lentokenttää, Vaasan lentoasemaa ja lisätään yhteistyötä lentoaseman suuntaan koko maakunnan sisällä. Raideyhteys Vaasan lentokentän kautta Vaasan satamaan tulee toteuttaa seuraavan kahdeksan vuoden aikana.
Yksityisautoilun kustannuksia ei saa korottaa
Yksityisautoilun kustannuksia ei saa korottaa ja autoveroa tulee keventää merkittävästi tai poistaa kokonaan. Myös autoilijoiden muita maksuja on alennettava. Pohjalaisille auto ei ole luksustuote, vaan välttämätön liikkumisen ja työssäkäynnin kannalta. Liikenne ei voi turvautua pelkästään julkisen liikenteen, kuten bussien varaan
Tiestöjen perusparannusohjelma
Tiestöjen perusparannusohjelma tulee käynnistää välittömästi. Varataan resursseja myös yksityisteiden kunnossapidon tukemiseen Ruotsin mallin mukaan. Kehitetään tieverkkomme turvallisuutta lisäämällä merkintöjä, valaistusta ja väylien määrää. Nostetaan nopeusrajoituksia 10-20km /h turvallisilla tieosuuksilla. Tällä nopeutamme ja sujuvoitamme mm. työmatkaliikennettä. Jopa 140km / h nopeusrajoitukset nopeimmille ja turvallisimmille moottoritieosuuksille.
Kolmostie runkoverkkoon
Kolmostie väliltä Jalasjärvi- Laihia tulee lisätä mukaan runkoverkkoon. Pohjanmaa ei saa jäädä paitsioon Suomen runkoverkko-uudistuksessa eikä muissakaan logistiikkaan ja liikkumista kehittävissä tulevissa hankkeissa.

Sivistys: koulutus, liikunta ja harrastus

Koko elämän kestävään oppimiseen on satsattava
Jatkuvaan, koko elämän kestävään oppimiseen on tulevaisuudessa satsattava huomattavasti enemmän, että pysymme maailman kärkimaiden joukossa osaamista mitattaessa. Työelämässä oleville tulisi luoda uusi malli, joka kannustaa työntekijöitä omaehtoiseen kouluttautumiseen. Ratkaisu voisi olla jokaiselle työssäkäyvälle kahden vuoden välein jaettava koulutusseteli, jonka työntekijä voi käyttää vapaasti valittaviin opintoihin, esimerkiksi kielten opiskeluun. Tämä seteli ei tulisi yritysten maksettavaksi, vaan otettaisiin koulutuksen kokonaisbudjetista.
Opiskelijoiden työllistymistä edesautettava
Opiskelijoiden työllistymistä edesautettava ja opiskelijoiden ääni kuuluviin päätöksenteossa. Tarvitsemme aktiivisen keskustelun yritysten, korkeakoulujen ja päättäjien välille luodaksemme ilmapiirin ja yhteisön, jossa opiskelijat saadaan työllistymään välittömästi valmistuttuaan, ja jo opintojen aikana.
Seuratoiminta kunniaan
Seuratoiminta ja vapaaehtoistyö tulee saattaa kunniaan. Monipuoliset ja koko maan kattavat liikunta- ja urheilumahdollisuudet on turvattava. Suomessa on lukuisia äärimmäisen hienoja seuroja, joiden avulla ihmisillä on aktiviteetteja ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Valtion ja kuntien tulee entistä enemmän olla tukemassa kolmannen sektorin seuratoimintaa laajalti. Tämä lisää myös hyvinvointiamme ja viihtyvyyttä. Liikuntaharrastuksiin ja liikkumisen edistämiseen pitää kanavoida merkittävästi nykyistä enemmän resursseja.
Kulttuurin tukemisen järjestelmää tulee kehittää
Vahvassa kulttuurikentässä ja taiteessa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia ja mahdollisuuksia. Suomella on paljon tekemistä esimerkiksi musiikin tuottamisessa verraten esimerkiksi naapurimaa Ruotsiin, jossa musiikki on merkittävä vientituote. Kulttuurin tukemisen jakoperusteita ja järjestelmää tulee kehittää tasapuolisemmaksi ja kannustavammaksi.
Korkeakouluyhteistyötä on kehitettävä

Pohjanmaan korkeakouluyhteistyötä on kehitettävä ja Vaasan yliopiston pohjalle rakennettua yhteistyötä kaikkien pohjalaisalueiden korkeakoulujen kanssa on syvennettävä. Meidän tulee vahvistaa korkeakoulujemme autonomiaa pääomittamalla niitä ja pohjalaisedustajina puolustettava pohjalaismaakuntien korkeakouluja sekä niiden asemaa kansallisesti. Varmistetaan, että saamme korkeakouluihin lisää aloituspaikkoja. 

Yleiset

Turvallisuustason nostaminen
Suomessa tulee voida liikkua turvallisesti, olen hyvin huolissani nykytilanteesta. Yleisen turvallisuuden nostaminen vaatii merkittäviä lisäresursseja Poliisille kiireellisesti ja mm. maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin tulee puuttua entistä voimakkaammin. Kansalaisuuslakia tulisi muuttaa siten, että rikoksiin syyllistynyt voi menettää Suomen kansalaisuuden vakavista rikoksista kuten terrorismista tai maanpetoksesta. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta tulee korottaa.
Julkisen sektorin tuottavuustason nosto

Julkisen sektorin tuottavuus on saatava paremmaksi. Tarpeettomat ja päällekkäiset hallinnot tulee karsia ja miettiä yli sektorirajojen ratkaisuja sekä säästöjä. Meidän tulee määrätietoisesti hakea kuntaliitoksia ja luoda yhteinen strategia kolmen Pohjanmaan maakunnan välille.

NATO-yhteistyön rakentaminen länsimaiden kanssa

NATO -puolustusyhteistyön kehittäminen on yksi seuraavan hallituskauden tärkeimpiä asioita. Tarvitsemme uskottavat ja maanpuolustuksen sekä turvallisuuden merkityksen ymmärtävät kansanedustajat tätä työtä johtamaan.  Vahvistetaan Suomen puolustusta sekä sisäistä turvallisuutta.

On tosiasia, että aseellisen uhan riskit Ukrainan ja Venäjän välisen selkkauksen myötä ovat kasvaneet myös Suomea kohtaan. Lisäksi etenkin kyberturvallisuuteen ja erilaisiin tietoliikennejärjestelmiin liittyvät uhat ovat todellisia. Näiden ennaltaehkäisemiseksi meidän olisi tärkeää olla osa puolustusliittoa ja mukana kehittämässä näiden uhkien ennaltaehkäisyä maailmanlaajuisesti. Asepalvelus tulee olla jatkossakin kaikille miehille pakollinen ja naisille vapaaehtoinen Suomessa, asepalvelus lisää maanpuolustustahtoamme samalla kouluttaen kansalaisia.

Olen erittäin vahvasti kiinnostunut osallistumaan ja kehittämään Suomen tulevaa NATO- yhteistyötä länsimaiden kanssa. On tehtävä töitä joukko-osaston, NATO- joukkojen ja myös Suomen puolustusvoimien armeijan sijoittamiseksi pohjalaismaakuntien alueelle. Myös poliisin resursseja tulee lisätä nykyisestä Suomessa. Lisääntynyt nuorisorikollisuus Suomessa on hälyttävää ja meidän tulee löytää kasvaviin ongelmiin ratkaisut ennaltaehkäisevällä työllä sekä tarvittaessa myös rangaistuksia koventamalla.

Sosiaali- ja terveysasiat

Syrjäytymisvaarassa oleville lisäresursseja
Syrjäytymisvaarassa oleviin kansanryhmiin tulee kiinnittää erityistä huomiota ja varata kiireellisesti lisäresursseja. Erityisesti nuorten sekä nuorten miesten tilanne on Suomessa huolestuttava. Tarvitsemme tehokkaat keinot näiden syrjäytymisvaarassa olevien uudelleen kouluttamiseen, työllistämiseen ja harrastusten lisäämiseen.
Opiskelijoiden työllistymistä edesautettava
Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee olla läheltä ja helposti saatavilla kaikenikäisille riittävän nopealla aikataululla. Liian pitkät jonot tulee pystyä purkamaan esimerkiksi erikoissairaanhoidossa. Varmistetaan, että etenkin lähipalvelut ovat tasokkaat kattavasti ympäri Suomen vastataksemme mm. ikääntyvän väestömme terveyspalveluiden tarpeisiin. Meidän tulee varmistaa riittävä henkilöstön erityisesti vanhustenhoitoon.
Sosiaali- ja terveyspalvelut turvattava kaikille

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee olla läheltä ja helposti saatavilla kaikenikäisille riittävän nopealla aikataululla. Liian pitkät jonot tulee pystyä purkamaan esimerkiksi erikoissairaanhoidossa. Varmistetaan, että etenkin lähipalvelut ovat tasokkaat kattavasti ympäri Suomen vastataksemme mm. ikääntyvän väestömme terveyspalveluiden tarpeisiin. Meidän tulee varmistaa riittävä henkilöstön erityisesti vanhustenhoitoon.

Palveluntuotannossa meidän tulee osallistaa alalla toimivat yritykset ja yhdistykset tähän työhön vahvasti.

Mielenterveyspalveluiden saatavuutta kehitettävä
Mielenterveyspalveluiden saatavuutta on parannettava koko maassa. Myös huumeiden ja vahvojen päihteiden radikaalisti lisääntynyt käyttö on huolestuttavaa, mikä tulee saada pysähtymään.